Olen n.8 viimeisintä vuotta elämästäni ”näytellyt”. Milloin mitäkin, mutta pääasiassa harrastajateatterissa kulloisenkin ohjaajan määrittelemiä roolimalleja. En ole koskaan välittänyt teatterista. En osaa, enkä halua näytellä! Olen inhonnut näyttelemistä siitä saakka, kun jouduin esittämään joulukuusta kansakoulun joulunäytelmässä ja se kuusesta käsiin tarttunut pihka ei lähtenyt kuin kulumalla.
Mutta kun sitä yrittää olla solidaarinen ja auttaa ystävää hädässä, eli tässä tapauksessa teatteria miesnäyttelijäpulassa. Minun näyttelemiseni on ollut enimmäkseen päämäärätöntä rimpuilua sanojen, eleiden ja ilmeiden ilottomassa sekamelskassa. Rämpimistä kliseisten maneereiden ja unohdettujen repliikkien loputtomassa suossa. Mutta kaikesta edellä mainitusta huolimatta olen väkisin kompuroinut minulle määrätyt roolit läpi. Muusikkona olen tottunut juoppoihin, tuttuihin, puolituttuihin ja kollegoihin, jotka aina keikan jälkeen taputtelevat selkään ja kehuvat suorituksen maasta taivaaseen. Joskus jopa selvin päin, mutta silti useimmiten tarkoittamatta sitä. Olen ollut havaitsevinani samanlaista reagointia myös teatteriväen keskuudessa. Se ei aina tunnu hyvältä silloin, kun tietää, ettei oma osuus olisi juurikaan pahemmin voinut reisille mennä.
Mutta ettei menisi ihan voivotteluksi, on minulla teatterin parissa ollut hyviäkin hetkiä. Olen saanut tehdä musiikkia näytelmiin, valaista näytelmiä ja luoda niihin omia äänimaailmoja. Olen saanut nikkaroida ja auttaa teknisellä osaamisellani teatterin tekniikkaa eteenpäin. Olen myös saanut tutustua moneen erilaiseen, ihanaan ihmiseen. Kiitos! Ja kiitos vielä siitä, että silloin joskus sain liittyä mukaan! Se pelasti minut erakoitumiselta jäädessäni eläkkeelle.
Olen huomannut, että järjenjuoksuni ja liikkeeni hidastuvat hiljalleen koko ajan ja tiimalasissani alkaa hiekka käymään vähiin. Palikat tippuvat suusta ja nivelet narskuvat kuivuuttaan. Kohti vääjäämätöntä loppua mennään, mutta uskon ja toivon vahvasti, että sinne on vielä pitkälti matkaa. Vaikka keho hiljalleen hajoileekin, niin mieli on ainakin vielä vahva. Tänään viimeistä kertaa esitettävän näytelmän jälkeen minulla alkaa nyt uudet leikit uusien kavereiden kanssa. Jossain muualla kuin teatterissa. Minulla on niin paljon tekemättömiä asioita, joista haluan saada vielä suurimman osan tehtyä ja vähintään yhtä paljon unelmia, jotka odottavat toteutumistaan. Niille varattu aika alkaa huomenna…